Viesti
  • Kyseistä tapahtumaa ei löydy.
Lisää avustajia kaivataan
Kerro kaverille
Kirjoittanut Päivi Luostarinen   
04.03.2010 12:34
Katri Hautsalo on aloittanut toisena palvelunohjaajana Savonlinnan toimipisteessä.
-Kaipaamme lisää henkilökohtaisia avustajia. Erityisesti sellaisia, joiden elämäntilanteeseen sopii tehdä muutaman tunnin mittaista työviikkoa palvelunohjaaja Tuula Pursiainen Honkalampi-säätiön Avustajakeskuksesta sanoo.
-Olemme ilmoitelleet työvoimatoimiston nettisivujen kautta. Mutta monet, joille työ sopisi, eivät seuraa aktiivisesti näitä sivuja. Henkilökohtaisen avustajan työssä tärkeintä on oikea asenne työn tekoon, täytyy olla halua auttaa ja olla tukemassa vammaista henkilöä arjessa selviytymisessä. Avustajan työssä voi olla hyötyä elämänkokemuksesta, mutta toisaalta nuori ja innokas työntekijä on yhtä arvokas. Koulutusvaatimus määräytyy avustettavan mukaan, varsinaista koulutusvaatimusta henkilökohtaisella avustajalla ei ole Tuula luettelee. Avustettavan tarve ja elämäntilanne vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaista avustajaa hänelle etsitään. Avustettava itse tekee lopullisen valinnan, kuka hänellä avustajana aloittaa, palvelunohjaajat ovat auttamassa sopivan henkilön löytymisessä.

Tuula Pursiainen käynnisti viime syksynä Honkalampi-säätiön Avustajakeskuksen Savonlinnan toimipisteen. Avustajakeskus on saanut nyt toisen palvelunohjaajan. Katri Hautsalo aloitti tammikuussa.
-Parasta tässä työssä on hyvän mielen tuottaminen toiselle, hän sanoo. Katrilla on kokemusta henkilökohtaisen avustajan työstä Jämsässä ennen sosionomiopintojen aloittamista. Avustajakeskuksessa hän käy Juvalta käsin töissä.

Tällä hetkellä Savonlinnan avustajakeskuksella on 80-90 asiakasta ja henkilökohtaisia asustajia toista sataa. -Henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimii avustajaa tarvitseva henkilö tai hänen edunvalvojansa, palveluohjaajat muistuttavat. Avustajakeskus hoitaa sijaismaksajana lakisääteiset työnantajavelvollisuudet työnantajan puolesta.

Honkalampisäätiö:
-perustettu 1991 Liperissä
-välittää palveluja vammaisille ja pitkäaikaissairaille vuodesta 2001 lähtien
-laajensi päätoiminta-alueeltaan Pohjois-Karjalasta viime syksynä Etelä-Savoon
-20 toimintayksikköä,  joista Savonlinnan Avustajakeskus on yksi.
-työntekijöitä yli 150 työntekijää
-myy avustajapalveluja ostopalveluna kunnille ja yksityisille tahoille
-tarjoaa mm. vammaistyöhön tukihenkilökoulutusta ja avustajatyöhän valmennusta.
-vammaislain uudistus 2009 toi vammaisille oikeuden saada henkilökohtaista apua sekä kotioloissa että kodin ulkopuolella
Lisätietoa avustaja-asemasta näiltä verkkosivuilta avustaja.fi ja ja heta-liitto.fi

Kommentit

Lisää kommentti
Kirjoita kommentti
Nimimerkki:
Sähköpostiosoite:
 
Otsikko:

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."