Matkailua viedään uusin tuottein eteenpäin
Kerro kaverille
02.03.2010 20:06
Eva-Maria Hakola ja Mari Pennanen vetävät omia hankkeita ja yhteistyössä ovat edistämässä eteläsavolaista matkailua.
Kansainväliset markkinat ovat tavoitteena OFES-hankkeella, joka luo aktiivimatkailun edellytyksiä eteläsavolaisille yrityksille. OFES on Outdoors Finland Etelä-Savo -aktiviteettien kehittäminen Etelä-Savossa hanke.
-Hankkeessa selvitetään, arvioidaan ja kehitetään yleisiä aktiviteettimatkailun edellytyksiä Etelä-Savossa. Se on osa MEK:n koordinoimaa valtakunnallista hanketta. Hankimme tietoa erityisesti kalastuksen, melonnan ja retkiluistelun osalta muun muassa reitistöistä, selvittää projektipäällikkö Eva-Maria Hakola Itä-Suomen yliopiston matkailualan opetus- ja tutkimuslaitokselta. Hän toimii Savonlinnan kampuksella ja täältä käsin toteuttaa maakunnallista hanketta.

Samanaikaisesti Etelä-Savon matkailua ollaan kehittämässä myös toisella hankkeella, ELMOlla eli Elämykselliset verkostotuotteet Etelä-Savon matkailun vetovoimatekijänä-hankkeella.
-Tavoitteena on kehittää luontoaktiviteettien, kulttuuri- ja luovien alojen uudenlaisesta yhdistymistä ja yhteistyötä. Käytännössä näiden alojen verkostoitumisesta voi syntyä eri alojen yrittäjien verkosto, joka lähtee kehittämään oheistuotteita Etelä-Savon matkailun kärkiaktiviteetteihin, kertoo puolestaan ELMOn projektipäällikkö Mari Pennanen Mikkelin ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampukselta.
Yrityslähtöisesti alueella on muutama verkosto syntynytkin kuten Pisnes Panimo Savonlinnassa ja Puruvesi Plus Puruveden ympäryskunnissa, joita ELMO hanke haluaa olla tukemassa. Pennanen on aloittanut tällä viikolla myös kyläilyt yrittäjien luona. Hän aikoo vielä kevään aikana vierailla alan yrityksissä Etelä-Savossa ja koota tietoa yrittäjistä, näiden tarpeista ja suunnitelmista. Hän on laskenut, että kyläilykohteita kertyy noin viisisataa.

Nämä hankkeet toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään. - Rajat rikkovalle tuotekehitykselle on tarvetta. Matkailualan palveluiden ja tuotteiden elämyksellisyyteen eli jalostusarvon nostamiseen panostaminen kannattaa, sillä niistä ollaan myös valmiita maksamaan enemmän. Tuotteiden kehittäminen on usein helpompaa verkostona, he perustelevat yhteistyötään.
Molempia hankkeita rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.
Projektipäälliköt tavoittaa osoitteista eva-maria.hakola(at)uef.fi ja mari.pennanen(at)mamk.fi



Kommentit

Lisää kommentti
Kirjoita kommentti
Nimimerkki:
Sähköpostiosoite:
 
Otsikko:

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."