Punkaharjun bioetanolitehtaalle tukea Härmälän raportista
Kerro kaverille
Kirjoittanut Sm   
08.02.2010 22:43
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (Kesk) asettama selvitysmies Esa Härmälä ehdottaa Suomeen rakennettavaksi kolmea viljapohjaista etanolitehdasta.
Selvitys antaa vahvaa selkänojaa Punkaharjulle suunnitellulle bioetanolitehtaalle. Tehdashanke on suunnittelun ja luvituksen osalta jo varsin pitkällä. -Nyt tarvitaan valtiolta sellaisia vero- ja investointikannusteita, että koko Suomelle ja erityisesti Etelä-Savolle tärkeä hanke saadaan viivyttelemättä liikkeelle, sanoo kansanedustaja Jari Leppä (Kesk).
 
-Perusteet kotimaisen bioetanolin tuotannon aloittamiseen ovat vahvat. Meillä on velvoite nostaa polttoaineiden bio-osuus 10 prosenttiin vuoteen 2020. Raaka-ainetta eli ohraa on maassa riittävästi. Etanolin valmistuksen yhteydessä syntyy merkittävästi valkuaisrehua, jonka erittäin alhaista omavaraisuutta, noin 20 prosenttia, on valttämätöntä nostaa, Leppä arvioi.
-Tämä myös vähentäisi tuontirehun tarvetta. Tulevaisuudessa on hyvin vaikea löytää geenimuuntelusta ja salmonellasta vapaata valkuaista, siksi meidän on välttämätöntä tuottaa rehuvalkuaisesta yhä enemmän itse. Etanolin tuotanto myös tasapainottaisi viljamarkkinoita, koska viljan käyttökohteet lisääntyisivät, hän jatkaa.
 
Bioetanolihanke on myös yksi osa ilmasto- ja energiatavoitteidemme saavuttamisen keinoja. Etelä-Savoon Punkaharjulle nouseva tehdas olisi kansanedustaja Lepän mukaan merkittävä osa maakunnan biotalouden vahvistumista, joka myös työllistää ja kohentaa huoltovarmuuttamme.

Kommentit

Lisää kommentti
  • sähköä verkkoon
    09.02.2010 12:45:40
    Entäpä lietelanta ?

    Myös lietelantaa käyttävien voimaloiden / biokaasuvalmistamoiden toimintaedellytykset pitäisi saada kuntoon !

Kirjoita kommentti
Nimimerkki:
Sähköpostiosoite:
 
Otsikko:

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty 08.02.2010 22:47