| Keskustan liikennesuunnittelu käynnistyy |
| Kirjoittanut Sm | ||||
| 08.02.2010 17:02 | ||||
|
Savonlinnan keskeisimmän ja samalla ongelmallisimman katujakson, Olavinkadun, liikennejärjestelyjen suunnittelu alkaa. Suunnittelu käynnistyy kevään ja kesän aikana laadittavalla yleissuunnitelmalla, jonka pohjalta on tarkoitus myöhemmin edetä tarkempiin toteutussuunnitelmiin. Liikenteen siirtyminen ohitustielle mahdollistaa muutoksen Olavinkadulla. Kadun kehittäminen on mahdollista tulevaisuudessa toteutettavan ohitustien ansiosta. Tällöin osa liikenteestä siirtyy uudelle väylälle ja siten mahdollistaa Olavinkadun, kauppatorin ja koko muun keskustan kehittämisen palvelemaan paremmin ympäröivän maankäytön tarpeita. Liikennemäärän vähentyessä Olavinkadun ylittäminen helpottuu ja liikkeiden saavutettavuus paranee. Työn aikana järjestetään kaksi yleisötilaisuutta, joissa suunnitelmia esitellään ja niihin voi ottaa kantaa. Yleissuunnittelusta löytyy tietoa hankkeen internetsivuilta osoitteesta www.savonlinna.fi/keskustan_kehittaminen. Sivustolla on myös palautelomake, jonka kautta voi antaa palautetta ja tehdä ehdotuksia kaupunkikeskustan kehittämiseen liittyvistä asioista. Yleissuunnitelmasta kiinnostuneet voivat liittyä hankkeen postituslistalle ( Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ). Sähköpostiosoitteensa lähettäneille kerrotaan säännöllisesti mm. työn etenemisestä ja hankkeen internetsivujen päivityksistä.
3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved." |
||||
| Viimeksi päivitetty 08.02.2010 20:02 |
- Kommentit
- Uudet
- Yle E-S
- YLE
- US



Muutin etelä-Suomesta S-linnan keskustaan.Ajattelin, että on mukava kun ei tarvitse autoa joka paikkaan. Kävikin päinvastoin. Nyt tarvitsen autoa lähes päivittäin saavuttaakseni palveluja, mitkä on täällä sijoitettu laitakaupungille!!!. olihan se epämiellyttävä yllätys. Ohikulkutien valmistuttua olisi järkevää, että Olavinkadulle voisi parkkeerata autonsa liikkeiden eteen koko kadun pituudelta. Näin tämän takahikiän keskusta edes vähän elävöityisi. Vaikka asia ei tähän liity, toteaisin myös sen asian tästä kylästä, että lehti Itä-Savo huseeraa täällä kuin yksinoikeudella. Eikö Savonmaa voisi ryhtyä sille todelliseksi kilpailijaksi?
Ai että epämiellyttävä yllätys?! No toiset ne muuttaa kaupunkia näköjään edes käymättä siellä! Mitäs jos olisit ensin käynyt "kylässä" tarkastamassa kaupat ja paikat ettei tarvitsisi heti alkaa kotikaupunkia mollaamaan. Ja kuka pakotti muuttamaan sinne "takahikiälle"? Muuta jo ihmeessä takaisin etelään, jottei "kyläelämä" vie loppuakin mielenterveydestäsi.
olipahan tuokin vastaus
Itä-Savon levikkiä:
-1992 24.025 kpl
-2008 17.277 kpl
Eli Itä-Savo "kuorii kerman " ilmoitusmarkkinoilta Mikkeliin.
En usko että Savonlinnassa kyetään järkevään suunnitteluun, jossa ihminen ja ympäristö olisivat sovussa. Raha se on mikä ratkaisee. Sori vaan, usko ja toivo tämän kaupungin suhteen on mennyt ajat sitten. Menetetty tapaus.
Savonlinnassa on kyllä viime vuosina kyetty järkevään suunnitteluun. Nyt täytyy vain toivoa, että jo kertaalleen päätetty rinnakkaisväylä toteutuu ja mahdollistaa kaupungin muun kehittämisen.