Lusto erikoismuseoksi
Kerro kaverille
Kirjoittanut Sm   
03.02.2010 12:13

Lustossa käy 35 000 vierasta vuosittain. Kuvamme koneiden siirrosta pari vuotta sitten avattuun laajennusosaan. Kuva: Tuomo Kilpeläinen.Lusto.
Opetusministeriö on nimennyt Suomen Metsämuseo Luston valtakunnalliseksi erikoismuseoksi tämän vuoden alusta lukien.
Lusto on toiminut luonteeltaan valtakunnallisena, mutta ei nimettynä valtakunnallisena erikoismuseona perustamisestaan lähtien ja saanut toiminnalle myönnetyn valtionosuuden maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alalta. Opetusministeriö asetti vuonna 2006 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, miten Suomen metsämuseo Lusto ja Suomen maatalousmuseo Sarka voidaan siirtää opetusministeriön rahoituksen piiriin.
 
Työryhmän esityksen mukaisesti molempien museoiden rahoitus on siirretty 1. tammikuuta 2010 alkaen valtion talousarviossa opetusministeriön pääluokkaan ja museot on nimetty valtakunnallisiksi erikoismuseoiksi.
 
Valtakunnallisia erikoismuseoita on Suomessa tämän vuoden alusta 17. Lustolla on asiantuntijavastuu metsäkulttuurin tallentamisesta koko maassa. Työtä tehdään yhdessä muiden suomalaisten museoiden ja muistiorganisaatioiden sekä metsäalan toimijoiden ja yksityisten henkilöiden kanssa.
 
Lusto palvelee näyttelyvieraita, oppilaitoksia, tiedotusvälineitä, tutkijoita ja metsäperinteen harrastajia tallentamalla, tutkimalla ja esittelemällä laaja-alaisesti suomalaista metsähistoriaa, -perinnettä ja -kulttuuria. Luston näyttelyt, kokoelmat ja tapahtumat kertovat koko metsäkulttuurin monitahoisesta historiasta ja nykypäivästä.

Kommentit

Lisää kommentti
  • höyrypää
    03.02.2010 19:25:04
    Entäpä maakuntamuseo Savonlinnassa ?

    Maakuntamuseo on tärkeä paikallisten ihmisten identiteetin , matkailun , historiantutkimuksen , ajankohtaisten asioiden tallentamisen yms . takia .

    Maakuntamuseota pitäisi myös kehittää !

Kirjoita kommentti
Nimimerkki:
Sähköpostiosoite:
 
Otsikko:

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."