Waulis Motorsin keksintö eteni testivaiheeseen
Kerro kaverille
Kirjoittanut Pasi Niiranen   
11.01.2012 20:51
Aulis Pohjalainen mittailee Hondan moottoria, jonka kampikammioon koko uusi tekniikka kätkeytyy.
Kerimäkeläinen Waulis Motors Ltd on kehittänyt polttomoottorin hyötysuhdetta parantavaa innovaatiotaan toistaiseksi matalalla profiililla. Polttomoottorin hyötysuhde on tunnetusti melko alhainen, mutta yritys lupaa asiaan 30:n, jopa 40 prosentin parannuksen.
Perheyritys koostuu kolmikosta, jolla tekniikka tuntuu olevan geeneissä: isä Aulis Pohjalainen on pitkän linjan konetekniikan ammattilainen, hallituksen puheenjohtaja Tapio opiskeli TKK:ssa lentokonetekniikan ja toimitusjohtaja Timo Pohjalainen samassa opinahjossa Otaniemessä konetekniikan diplomi-insinööriksi.
Ajatustyötä on tehty jo pitkään, mutta yritysmuotoon kolmikko siirtyi vasta viime vuonna.
– Viimeiset pari vuotta asian parissa on painettu hartiavoimin töitä; keksintö on usein sarja erilaisia oivalluksia, Tapio Pohjalainen luonnehtii.

Innovaation perustana on ajatus siitä, että polttomoottoreiden polttoainetaloudellisuus paranisi huomattavasti, mikäli niiden puristussuhde olisi tarpeen mukaan säätyvä.
– Tämä on teknologinen kuvaus asiasta, mutta kun asiaa katsoo hyödyn kannalta, niin pyrimme ainakin osaltamme pelastamaan maailmaa CO2-päästöiltä ja näin ilmastonmuutokselta, kuvailee Tapio Pohjalainen.
– Tietysti polttoaineen kulutus tippuu silloin samassa suhteessa.

Ällistyttävän asiasta tekee se, että vaikka bensiinikäyttöinen auto esiteltiin 125 vuotta sitten, ja ensimmäisestä kunnon öljykriisistä on lähes 40 vuotta, kukaan ei ole keksinyt vastaavaa järjestelmää.
– Maailmassa ei kai sitten kaikkea olekaan vielä keksitty, Pohjalainen naurahtaa.
– Itse asiassa monet autoalan toimijat ja keksijät ovat koettaneet luoda moottoriin samanlaisen prosessin, toteutustapa on tosin ollut erilainen.
– Tässä tekniikan keksinnöllisyys liittyy puristussuhteen säädön mekaaniseen toteutukseen, joka on yksinkertainen, kevyt ja halpa.

Tuotetestaus on niin sanotun alfavaiheen osalta osoittanut odotukset hyötysuhteen paranemisesta realistisiksi.
– Paraikaa yksi moottoreista on testipenkissä Rovaniemellä, missä tutkitaan kestävyyttä, ja toisaalta muuttujia, joita säätämällä moottori saadaan toimimaan optimaalisesti, selvittää Pohjalainen.
– Meidän beetasarjaksi kutsumamme moottori lähtee luotettavuustestaukseen, jossa siitä lisäksi haetaan käytännön ajon kannalta olennaisia ominaisuuksia.

Maantieajossa ensimmäinen Waulis Motorsin tekniikkaa sisältävä auto nähtäneen testimielessä kesän korvalla.
– Tarkoituksena on saada ensimmäisen kvartaalin aikana moottorin säädöt siihen kuntoon, että tavallisen Civicin moottoriin upotettua tekniikkaa päästään kokeilemaan käytännössä toisella vuosineljänneksellä.
Siitä eteenpäin asia muuttuukin mielenkiintoiseksi.
– Varsinaisista yhteydenotoista ei voi tässä vaiheessa vielä puhua, mutta meillä on hyvät kontaktit esimerkiksi intialaisen Tata Motorsin kanssa. Seuraavat kehitysvaiheet vaativat jo hieman toisenlaista pääomapohjaa, Pohjalainen summaa.

Kommentit

Lisää kommentti
  • hannu pohjalainen matti pohjal
    21.01.2012 21:05:20

    onnittelut hienon tekniikan omaavista insinööreistä.onnittelut matti eila ja hannu pohjalainen. tulevaisuuden menekki.hienoa.

  • Tony rieger
    14.02.2013 00:00:19
    Naurettavaa

    Juuri katsoin leijonan luola ohjelman missä keräsivät rahaa tähän p askaan.

  • Peltipolliisi
    14.02.2013 12:17:43
    Hieno homma

    Ei muuta kuin onnea kavereille, kun saitte mukaan todellisen raskassarjalaisen investoijaksi! Toivotaan, että saatte tuotteen lentoon.

  • Teknikko
    14.02.2013 15:49:16
    Erinomaista työtä

    Tällaisia innovaatioita piskuisesta Suomesta kaivataan. Onnea ja menestystä Wauliksen pojille.

  • autoteknikko
    17.02.2013 00:04:48
    hieno oivallus

    Antakaa miesten tehdä työnsä ja arvostelkaa vasta sitten. Älkää olko kateellisia ei se ole ollut helppoa.

  • autoilija
    17.02.2013 00:09:24

    Ihan hyvä muuten mutta taas pisti korvaan tuo co2!No,hiilidioksidi ei ohjaa ilmastoa!Meteorisadetta luvassa,syynä tietenkin ihmisen aiheuttama hiilidioksidi.Jos näin viherlahkoa on uskominen.

  • Autoton
    17.02.2013 00:13:34
    SUURET HAAVEET JA PUHEET

    Mikäli tämä olisi toimiva, niin suuret autonvalmistajat olisivat jo kilvan pyytämässä mukaan hankkeeseen. Mikseivät ole???

  • Mietiskelijä
    17.02.2013 01:17:41
    Vertaa keksijä Partaseen

    Vaikuttaa varsin samanlaiselta kuviolta kuin keksijä Partasen auton nanonakku!

  • seurailija
    18.02.2013 02:39:34

    Hyvä!

  • Trasselijussi
    18.02.2013 23:19:14
    Vielä raakile

    Missään ei ole paljastettu, mitkä ne kolme uutta mullistavaa osaa moottorissa ovat,mutta se on varmaa, että niillä ei vielä muuttuvaa puristussuhdetta saada käytännössä aikaiseksi.

    Epäilen, että tarvitaan vielä runsaasti uusia apulaitteita (elektroniikkaa ym.),
    jotta konstruktiosta tulisi toimiva.
    Niiden kehittäminen ottaa myös aikansa ja vaikuttaa kustannuksiin.

    Kaikki suuret autotehtaat ovat jo kauan
    sitten kokeilleet erilaisia muuttuvan puristussuhteen konstruktioita, mutta
    ne ovat olleet ilmeisesti liian kalliita
    sarjatuotantoon.

    Toivotaan kuitenkin parasta, että
    mainittu suomalainen keksintö olisi
    myös kustannusmielessä toteuttamiskelpoinen, pelkkä patenttihan ei siitä vielä kerro mitään.

  • Tekniikka on kivaa
    22.02.2013 23:51:58
    Periaate video

    Tässä periaate video. Taitaa vain olla hieman eri kaverin tekemä video, mutta sama idea.

    http://www.youtube.com/watch?v=l1TjXZyXlvE& NR=1&feature=endscreen

  • Tässä toinen
    23.02.2013 01:01:47
    Tässä toinen video

    Tässä toinen ja youtubesta löytyy paljon lisää. Kyllähän se on niin, että ei tästä taida tulla mullistusta polttomoottoreihin.

    http://www.youtube.com/watch? NR=1&v=PLcfNGhyAS0&feature=endscreen

  • premierenyc
    07.06.2014 04:06:08
    buy fake oakleys free shipping

    I had a perm that I loved, link:http://premierenyc.com but when it was starting to grow out, I hated it. This is what I did to straighten it link:http://premierenyc.com , it took awhile to do link:http://premierenyc.com , but its worth it.

  • asko pylly
    13.06.2014 01:03:08
    hohhoi jaa

    Johan tuota läpimurtoa ollaaan ventattu. Eli Keksijä on hyvä, ja näyttää , että rakkineesta olis johonkin.
    Veikkampa vahvasti, että suhkuksi meni

  • Aris
    23.07.2014 13:51:05
    Kateus ei ole voimavara

    Etelä-Savolaisia vaivaa kateus, saamattomuus ja laiskuus.
    Tuottavuus verrattuna muuhun Suomeen on huono. Kun joku yrittää jotain, niin paras kommentti näyttää olevan se, ettei siitä mitään tule. Negatiivisuus ei ole voimavara. Kun riittävän moni yrittää jotain, niin aina joku onnistuu ja seutukunta pääsee eteenpäin. Kehitys menee eteenpäin pienin askelin. Koskaan ei tehdä suuria hyppyjä.

Kirjoita kommentti
Nimimerkki:
Sähköpostiosoite:
 
Otsikko:

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."